 |
|
 |
 |
 |
Gentlemen ja Tigers iskussa
Mäntsälän joukkueet Gentlemen ja Tigers ovat vahvassa kevätvireessä Mäntsälän Hockey Liigassa.
A-lohkossa G-miehet jahtaavat tosissaan finaalipaikkaa, joka olisi toteutuessaan ensimmäinen mäntsäläläisjoukkueelle. Gentlemen on joukkueena pelannut kurinalaisesti, eikä ole ottanut turhia jäähyjä. Siinä ainakin yksi syy miksi joukkue on pärjännyt niin hyvin. Taitoa joukkueessa on aina ollut, siitä menestys ei ole ollut kiinni. Lopen Lätkä West johtaa sarjaa, ja toisena Lepakot Hyvinkäältä samalla pistemäärällä kuin Gentlemen. Viime vuoden mestari Shadows on neljäntenä, ja melko varmasti jo ulkona finaalista. Verso ja Orimattilan Pedot pelaavat enää lähinnä kunniastaan, mitalipelit ovat käytännössä luisuneet jo käsistä.
B-lohkon kärjessä porskuttaa Tigers joka viime lauantaina voitti Swengikiekon maalein 6 – 3.
Something Wild ja Patovahti taistelevat Tigersin ohella B-lohkon voitosta.
C-lohkon voittaja löytyy 13.3 pelattavasta pelistä Mallas Stars vastaan Lopen Lätkä East.
Pistepörssin kärjessä on tällä hetkellä Tomi Timonen Mallas Starsista lukemin 12+16=28.
Fairplay kisaa johtaa Lepakot kannoillaan Kolmosketju ja Tigers.
Lauantaina 6.3 jatketaan aamusta klo.09.00 alkaen jolloin Hirvihaaran Verso kohtaa Orimattilan Pedot
I:N
|
|
Verso taipui Shadowsille
Mäntsälän lätkäliigassa pelattiin lauantaina 30 tammikuuta kolme jännittävää kamppailua.
Ylimmässä eli A-lohkossa Hirvihaaran Verso kohtasi viimevuoden mestari Shadowsin.
Kumpikin joukkue oli hävinnyt edellisen ottelunsa, joten jatkon kannalta pelattiin tärkeistä pisteistä. Verso ei pystynyt pysäyttämään lahtelaisia, ja näin ”varjot” veivät tärkeät kaksi sarjapistettä maalein 6 – 2. Voitollaan Shadows pysyi mukana mestaruusjahdissa. Versolla alkaa olla tiukkaa jo pronssipeliinkin.
Toisessa A-lohkon ottelussa Lopen Lätkä West pyöritti Orimattilan Pedoista 6 – 1 voiton.
Loppi johtaa lohkoa puhtaalla pelillä, ja on erittäin todennäköisesti mukana mitalipeleissä. Tosin kaikki on vielä avoinna, koska kolme kierrosta on vielä pelaamatta.
Päivän kolmannessa ottelussa iskivät yhteen C –lohkon Mallas Stars ja Hc Klips.
Mallas Stars oli parempi luvuin 9 – 2 ja se siirtyi voitolla C - lohkon kärkeen.
Ensi lauantaina jatketaan B- ja C- lohkon peleillä.
I:N
|
|
|
MÄNTSÄLÄ LIIGAN TULOKSIA
Mäntsälä-Hockey liigan kevätkierros on pyörähtänyt hyvään vauhtiin. Mäntsälän Gentlemen on päässyt oivaan vireeseen. Se voitti A- lohkon ensimmäisessä pelissään viimevuoden mestarin Shadowsin maalein 6-2. Toisessa ottelussaan G- miehet pelasivat viime vuoden liigakakkosen Lepakoiden kanssa tasan 3-3. Koko kautena Gentlemen on hävinnyt vain yhden ottelun, joka oli avausottelu syyskuun 19 päivä Tigersiä vastaan. Hirvihaaran Verso on pelannut yhden pelin Lopen Lätkä Westiä vastaan häviten sen 9-1. A- lohkon kärjessä ovat tasapistein Gentlemen ja Lepakot.
B- lohkossa kaikki joukkueet ovat pelanneet kaksi ottelua. Kärjessä on Something Wild, joka on voittanut kummatkin pelaamansa pelit. Ensin kaatui Mäntsälän Tigers 10-3 ja viime lauantaina Swengikiekko taipui Wildille maalein 3-5. Muilla joukkueilla on yksi voitto, paitsi Indians, joka on hävinnyt kummatkin ottelunsa.
C- lohkossa on myös pelattu kaksi sarjakierrosta. HC- Klipsillä ja Lopen Lätkä Eastillä on kummallakin 3 sarjapistettä. Muilla on kaksi pistettä paitsi Ravensilla, joka pitää perää kahdella tappiolla.
Ensi lauantaina 30.1 pelit jatkuvat Tokmanni Areenalla. Päivän jännittävin ottelu käydään Shadowsin ja Verson välillä. Voitto olisi kummallekin elintärkeä jos aikoo keväällä olla pelaamassa liigamestaruudesta. Kaikki kannustamaan suosikkijoukkue voittoon.
I:N
|
|
Vuoden viimeiset pelit pelattu
Alkusarja on saatu päätökseen ja joukkueiden sijoitukset on selvillä jatkosarjoihin. Vuoden viimeisissä peleissä Ice Bears voitti lukemin 3 - 2 Something Wildin ja päivän toisessa ottelussa Shadows Verson lukemin 10 - 4 (Tarkempi raportti ilmestyy myöhemmemmin).
Jatkosarjojen lohkot:
A lohko
Lepakot, Lätkä West, Shadows, Verso, Pedot ja Gentlemen
B lohko
Ice Bears, Something Wild, Indians, Tigers, HC Patovahti ja Swengikiekko
C lohko
Lätkä East, HC Klips, Ravens, Mallas Stars, Keskarit ja Kolmosketju
|
|
Muistutus joukkueille säännöstä
Kohta
10.8. Isot rangaistukset, peli- ja ottelurangaistukset Ison rangaistuksen suuruus on 5 min (tehokas peliaika) tai 8 min. (suoraa aikaa). Ison rangaistuksen ( 5 min ) saanut pelaaja saa automaattisesti pelirangaistuksen käytöksestä ja hänet poistetaan ottelusta loppuajaksi. Ottelurangaistuksen saanut pelaaja poistetaan ottelusta. Ottelurangaistus aiheuttaa myös 5 minuutin vajaalukuisuuden. Joukkue pelaa 5 minuutin ajan vajaalukuisena, mutta rangaistusaitioon ei laiteta sijaista kärsimään rangaistusta. Kun 5 min. rangaistus on kulunut loppuun, laittaa rangaistun pelaajan joukkue korvaavan pelaajan kentälle. Jos pelaaja saa ison rangaistuksen tai pelirangaistuksen, on hän automaattisesti pelikiellossa yhden ottelun ajan. Ottelurangaistuksen saanut pelaaja on automaattisesti pelikiellossa kunnes sarjan kurinpitoelin on tehnyt asiassa päätöksen.
|
|
Maalivahti vapaana
Maalivahti vapaana muutaman vuoden pelitauon jälkeen. Jos tarvitset maalivahtia harjoituksiisi niin ota yhteyttä Teemu Torkkeli p. 0400 863965
|
|
|
Gentlemen voitti Indiansin.
Lauantaina 12.12. pelattiin MHL:n toiseksi viimeinen sarjakierros ennen joulutaukoa.
Suurin mielenkiinto kohdistui kahteen otteluun. Gentlemen vastaan Indians, jossa panoksena paikka nousta kevääksi pelaamaan liigamestaruudesta A- lohkossa.
G-miehet eivät antaneet Askolan poikien yllättää vaan voittivat ottelun puhtaasti 5 – 0. Voitto tiesi nousua siis kovimpaan lohkoon.
Toinen mielenkiintoinen ottelu oli sarjaykkösen ja kakkosen kohtaaminen. Lopen Lätkä West ja Hyvinkään Lepakot eivät olleet kumpikaan hävinnet vielä otteluakaan. Loppelaiset näyttivät, että aikovat taistella tosissaan keväällä Lestin Kannusta. Kiihkeä kamppailu päättyi oikeutetusti tasapeliin 4 – 4.
Muissa päivän otteluissa A-lohkoon nousun varmistanut Orimattilan Pedot raateli Tigersin maalein
7 – 3. Mäntsälän Tigersin loppukausi ei mennyt putkeen vaan saldona kolme perättäistä tappiota.
Paikka B-lohkossa kuitenkin säilyi maalieron turvin.
HC Klips voitti Lopen Lätkä East joukkueen maalein 4 – 1 ja Kellokosken Patovahti surffaili voiton Kolmosketjusta lukemin 6 – 3. Kolmosketjun syksy oli synkkä, ei yhtään voittoa. Pelillisesti joukkue on kuitenkin pitänyt iloisen ilmeensä ja ei ole esim. lähtenyt jäähyilemään, eikä muutenkaan hölmöilemään.
Tappioista huolimatta pelimoraali on pysynyt siis korkealla, siinä opiksi monelle muulle joukkueelle.
Ensi lauantaina vielä kaksi ottelua ja sitten joulunviettoon. Ottelut alkavat Tokmanni Areenalla poikkeuksellisesti vasta klo 10.00.
I:N
|
|
|
RATKAISUT LÄHESTYVÄT
MHL - Liigan syyskausi on kohta pelattu ja sitä myötä lohkojen tilanne selkiytymässä.
Kolmena lauantaina vielä pelataan ja sen jälkeen muokataan lohkoja ennalta sovitun mukaisesti.
A-lohkon kaksi viimeistä tippuu B-lohkoon , kun taas B –lohkon kaksi parasta nousee A-lohkoon, ja kaksi huonointa tippuu C.- lohkoon. C- lohkon kaksi parasta nousee B-lohkoon. Yksinkertaista.
Viime lauantaina Svengikiekko ja Ravens tavoittelivat nousua B-lohkoon. Voittajalle oli luvassa paikka korkeammalla tasolla. Swengikiekko jyräsi Ravensin maalein 9 – 1. Näin Swengikiekko nousi Patovahdin kanssa kevätkaudelle B lohkoon.
Hyvinkään pojat sortuivat väkivaltaiseen peliin ja suunsoittoon. Toivotaan että Ravens ymmärtää, että tuollainen peli, ja käyttäytyminen ei sovi harrastesarjaan, pikemminkin vitosdivariin, jos sinnekään. Joukkue on ottanut viidessä pelissä yhteensä huimat 131 rangaistusminuuttia.
Lahtelainen Mallas Stars voitti C-lohkon viimeisessä ottelussaan keskarit maalein 8 –3.
Starsin Marko Kyllästinen teki komean kypärätempun kolmella maalillaan. Voitto ei kuitenkaan nostanut Starsia ylempään lohkoon.
B-lohkossa Orimattilan Pedot on varmistanut nousun A-lohkoon. Kaikki muu on vielä avoinna putoajia myöten. Mäntsälän Gentlemen joukkueelle riittää nousuun piste viimeisessä ottelussa Askolan Indiansia vastaan.
A-lohkossa Lepakot Hyvinkäältä ja Lopen Lätkä ovat voittaneet kaikki ottelunsa tähän saakka.
Viime lauantaina Loppi kuritti Ice Bearsia lukemin8 – 1.Näiden kahden joukkueen, Lätkän ja Lepakoiden kamppailu nähdään joulukuun 12 päivä. Silloin ne pelaavat viimeisen alkusarjan ottelunsa.
Viime vuoden mestari Shadows ei ole ollut aivan siinä iskussa mitä odotettiin. Peli on hieman takkuilut alkusarjassa, mutta paikka ylemmässä lohkossa on kuitenkin varma. Joka vuosi ovat lahtelaiset kuitenkin parantaneet otettaan mitä pidemmälle pelit edistyvät, ja näin käynee varmaan tulevanakin keväänä.
Lahtelainen Something Wild tippuu varmasti B- lohkoon ja toinen vahva ehdokas porrasta alaspäin on Ice Bears. Something Wild on hävinnyt kaikki ottelunsa ja kohtaa viimeisessä pelissä juuri Ice Bearsin. Näin Hirvihaaran Verso säilyisi A- lohkossa ja olisi mukana kamppailemassa keväällä liigan hienosta kiertopalkinnosta.
I:N
|
|
|
Patovahti jatkaa voittokulkuaan
Kellokosken Patovahti jatkaa vahvoja otteitaan MHL - liigan C –lohkossa. Lauantaina 7.11 joukkue otti neljännen perättäisen voittonsa. Tällä kertaa oli Swengikiekon vuoro tuntea Kellokoskelainen pyörremyrsky. Peliä oli pelattu vain 2.53 kun Patovahti johti ottelua jo 4 – 0. Kuuden minuutin kohdalla numerot muuttuivat 5 – 0 ja peli oli käytännöllisesti katsoen pelattu.
Toinen erä pelailtiin rauhallisemmin ja näin lopputulokseksi muodostui 8 – 2 Patovahdin voittaessa.
Voitto varmisti joukkueen nousun joulun jälkeen B – lohkoon.
Päivän avauspelissä A-lohkossa Lopen Lätkä kohtasi Hirvihaaran Verson. Ensimmäinen erä oli tasainen ja erittäin vauhdikasta kiekkoa päättyen tulokseen 1 – 1. Toisessa erässä Versolaiset hieman hyytyivät ja Loppi iski tarvittavat maalit voittoon. Lopputulos 6 – 2. Lopen Mikko Ihajärvi kuittasi pelistä kovat 3+1 tehot.
Kolmannessa pelissä Keskarit voitti Kolmosketjun tasaisen väännön jälkeen 6 – 3.
Näin Keskarit jättivät C – lohkossa Kolmosketjun yksin nollakerhoon.
Kaikki ottelut tällä kaudella tuominneet Timo Mämmi ja Juha Taljavaara onnistuivat nytkin hyvin. Kuumakallet ja suunsoittajat passitettiin automaattisesti jäähylle tai ulos pelistä miettimään tekojaan.
Vaikka peli on välillä totista täytyy pelaajien muistaa ,että harrastuksesta kuitenkin vain on kyse.
Tuomareita haukkumalla ei pääse kuin ennenaikaiseen suihkuun, ja hyvä niin.
I:N
|
|
Maalivahtipörssi
Jos joukkueesi tarvitsee maalivahtia johonkin peliin niin voit soitaa maalivahtipörssin maalivahdeille suoraan. Maalivahtipörssi löytyy liigajoukkueet sivun alta. Jos haluat itsesi MHL-liigan varamaalivahti listalle niin lähetä tietosi palautteen kautta.
|
|
Muistutus joukkueille
Joukkueenjohtajat! Muistakaa käydä tarkistamassa pöytäkirja toimitsija-aitiossa ennen pelin alkamista pelaajien ja numeroinnin osalta.
IIHF:n vuoden 2009 vuosikongressissa jäsenliitot sopivat kolmesta uudesta sääntötulkinnasta, jotka ovat voimassa 1.7.2009 alkaen. Nämä kolme tulkintaa ovat seuraavat:
- Pitkän tekevä joukkue ei saa vaihtaa pelaajia ennen kuin vasta seuraavan aloituksen jälkeen (aloitus pitkän takia rikkoneen joukkueen puolustusalueelta / sääntö 440).
- Aloituspaikkojen kuvitteelliset viivat poistuvat keskialueelta, ja kaikki aloitukset suoritetaan yhdeksästä (9) kenttään merkitystä aloituspisteestä.
- Kun joukkueelle on tuomittu rangaistus, seuraava aloitus tapahtuu toisesta rikkoneen joukkueen puolustusalueen aloituspisteestä.
|
|
|
VERSOLLE ENSIMMÄINEN VOITTO
Aamun avauksessa Hirvihaaran Verso voitti Something Wildin lukemin 5- 3.
Lahtelaiset siirtyivät ottelun alussa jo 2 – 0 johtoon ennekuin versolaiset saivat aamujäykkyyden karistettua jäsenistään. Verson lisättyä vauhtia peliin jäivät lahden pojat sivustaseuraajiksi.
Miika Leinosen tultua mukaan hyökkäykseen, ja Jukka Jonnisen puolustukseen hirvihaaralaiset vahvistuivat entisestään. Versolta erittäin hyvä ja tasapainoinen esitys pitkään, pitkään aikaan.
Toisessa ottelussa Swengikiekko voitti Keskarit 7 – 4. Ottelu oli tasainen aina viimeisen erän puoleenväliin asti, sitten Keskarit väsähti ja Swengi väänsi tarvittavat maalit voittoon.
Päivän viimeisessä matsissa Mallas Stars voitti Kolmosketjun 7 – 3. Ensimmäisessä erässä vauhti oli huikean lujaa, ja joukkueet menivät kaukalossa päädystä toiseen kuin pyryharakat.
Viimeisessä erässä vauhti hiipui mutta lahtelaiset pitivät maalinsa puhtaana ja voittivat näin ottelun selvästi.
I:N
|
|
Tigers ja Gentlemen voitokkaita
Lauantaina 3.10 pelattiin Mäntsälän Hockeyliigassa kolme kovaa koitosta. Kellokosken joukkue Patovahti teki Keskareita vastaan tylyt numerot taululle. Lopputulos 14 – 5 ei kerro kuitenkaan aivan koko totuutta pelistä.
Keskareiden maalivahdilla ei ollut paras päivänsä maalinsuulla, ja siksi maaliero kasvoi noinkin suureksi.
Toisessa matsissa Mäntsälän Gentlemen joukkue lähti tavoittelemaan kauden ensimmäistä voittoaan. Punaviivan toiselle puolelle luisteli HC Klips.
Klips siirtyi alussa yhden maalin johtoon. Mäntsälän saatua pelinsä rullaamaan se takoi tasaisesti
voittoon tarvittavat maalit. Voitto G-miehille lukemin 6 - 1
Päivän viimeisessä ottelussa Tigers Mäntsälästä voitti Lopen Lätkä Eastin puhtaasti 2 – 0.
Tigerssillä oli paikkoja vaikka kuinka moneen lisämaaliin, mutta Lopen maalivahti pelasi hienosti, ja piti maalilukemat siedettävinä. Tigers porskuttaa B – lohkon kärjessä kahdella voitollaan
I:N
|
|
|
VIIDEN OTTELUN PÄIVÄ
Lauantaina 26.9 ensimmäisessä pelissä Ice Bears ja Verso pelasivat tasan 2-2. Verso oli jo 0-2 tappioasemassa mutta viimeisen erän vahva nousu siivitti hirvihaaralaiset pistejakoon.
Toisessa ottelussa Hyvinkään Ravens kohtasi Kolmosketjun. Tämäkin ottelu oli erittäin tasainen. Ravens otti jo toisen peräkkäisen voittonsa kukistamalla vastustajansa 4-3.
Seuraavaksi kohtasivat lahtelainen Something Wild ja Lopen Lätkä West. Ottelu oli vauhdikas ja hyvä tasoinen. Kummatkin joukkueet loivat hienoja maalintekopaikkoja. Lopen Lätkä käytti nämä tilanteet hivenen paremmin hyväkseen ja voitti tiukan väännön maalein 4-1.
Neljäs ottelu oli ehkä päivän odotetuin. Kohtasivathan siinä viime vuoden finalistit Team Shadows Lahdesta ja hyvinkään Lepakot. Jännitys hävisi kuitenkin melko pian, sillä Lepakot olivat ilmeisesti tehneet kesäharjoitukset huomattavasti lahtelaisia paremmin. Shadows oli täysin vastaantulija koko ottelun ajan. Loppunumerot 9-4 Lepakoille eivät olleet yhtään liian isot pelitapahtumiin nähden.
Päivän viimeisessä pelissä Swengikiekko kohtasi Mallas Starsin. Swengikiekko johti jo 4-1 mutta lahtelaiset ottivat loppukirin ja tasoittivat ottelun aivan viime hetkillä 4-4, joka jäi myös lopputulokseksi.
Kaikki päivän ottelut olivat tasaväkisiä kamppailuja pois lukien viime vuoden finalistien kohtaaminen. Se tietää pelkästään hyvää tulevia sarjakamppailuja silmällä pitäen. Myös Shadows, joka nyt hävisi Lepakoille, tulee olemaan takuuvarmasti erittäin vahva talven edetessä.
I:N
|
|
GENTLEMEN HÄVISI TIGERSILLE
Mäntsälän Hockeyliigassa pelattiin viime lauantaina kolme B- lohkon peliä. Aamun avauksessa Askolan Indians voitti HC- Klipsin maalein 1-5. Toisessa ottelussa kohtasivat Mäntsälän joukkueet Tigers ja Gentlemen. Ensimmäistä kertaa liigan historiassa, Tigers pystyi nujertamaan G- miehet. Tasaisen ottelun jälkeen valotaululla komeilivat lukemat 2-1 Tigers joukkueen voiton merkiksi. Tigersin otteluvoitto osoittaa Mäntsälän harrastejääkiekon leveän tason.
Päivän viimeisessä ottelussa Orimattilan Pedot voitti Lopen Lätkä Eastin 4-3. Ottelu oli tasainen, mutta aivan eivät Lopen taidot riittäneet edes tasapeliin asti.
Ensi viikon lauantaina 26.9 liigassa pelataan ennätykselliset viisi ottelua saman päivän aikana. Mielenkiintoisin ottelu on varmasti viimevuoden finalistien Shadowsien ja Lepakoiden kohtaaminen A- lohkon ottelussa klo 15.15.
I:N
|
|
MHL LIIGA KÄYNNISTYI
Mäntsälän Hockeyliiga pyörähti käyntiin lauantaina12.9. Tokmanni Areenalla. Tällä kaudella liigassa pelaa ennätykselliset 18 joukkuetta, jotka on jaettu kolmeen eri lohkoon edellisen kauden menestyksen perusteella. Liigan ainoa lähtijäjoukkue oli Storm Hyvinkäältä. Joukkue lähti koittamaan siipiään nelosdivisioonassa. Uusina joukkueina C-lohkossa aloittavat Patovahti, Ravens ja vanhat tutut Kolmosketju ja Mallas Stars.
Liigamestaruutta puolustaa viime vuodelta Team Shadows Lahdesta. Lepakot oli toinen ja Storm kolmas.
Lauantaina oli vastakkain C-lohkon joukkueet. Aamun ensimmäisessä pelissä Swengikiekko voitti Kolmosketjun maalein 4 – 9.
Toisessa ottelussa tulokasjoukkue Ravens Hyvinkäältä pöllytti vain viidellä miehellä pelannutta Keskareita lukemin 2 – 9.
Kolmannessa pelissä Patovahti Kellokoskelta luisteli kovalla vauhdilla lahtelaisen Mallas Starsin yli ja voitti ottelun 8 – 1. Patovahdilta erittäin jäätävä esitys, sillä noustiin C-lohkon suosikiksi kertaheitolla.
I:N
|
|
SHADOWS MESTARIKSI
Mäntsälän hockey liigan tämän vuoden mestari on siis lahtelainen Shadows. Se voitti lauantaina 4.4 pelatussa loppuottelussa viime kauden mestarin, hyvinkään Lepakot rangaistuslaukauskilpailun jälkeen maalein 3-2. Varsinainen peliaika päättyi 2-2 tasapeliin. Kristian Karppanen oli voittomaalin tekijä. Finaalipeli oli huima ottelu ja kruunu koko hienolle kaudelle.
Pronssipelissä hyvinkään Storm voitti Lopen Lätkä Westin lukemin 3-1. Viidenneksi tuli Something Wild sen voitettua Ice Bearsin maalein 7-1.
Shadowsien Mikko Uotinen voitti liigan pistepörssin. Orimattilan Pedot olivat kauden Fairplay joukkue.
I:N
|
|
|
|
 |