Ajankohtaista
-
-
Viikonlopun pelien aikana on nähty pukukopeissa liikkuvan ylimääräisiä henkilöitä. Olkaa tarkkana, että pukukopit on lukittu myös suikuhuoneeseen päin.
-
-
Ravens - Lätkä West peli vaihtanut paikkaa. Ottelu pelataan 28.12 klo 12:25 alkaen.
HKK - Something Wild vaihtanut paikkaa. Ottelu pelataan 26.12 klo 16:05 alkaen.
-
-
Uuden sarjan alku on muutettu alkavaksi 4.1.2014.
29.12.2013 pelattava kierros on muutettu pelattavaksi loppiaisena maanantai 6.1.2014
-
-
-
-
Jäävuorot muuttuvat lauantaina Mäntsälän jäähallissa.
Vuorojen muutos vaikuttaa myös MHL peliaikoihin. Pelit aikaistuvat 0,5 tuntia. Peliajat on päivitetty ottelukalenteriin.
-
-
Muista jos joukkueeltasi puuttuu maalivahti niin voit kysellä maalivahtipörssin maalivahdeilta. Tällä hetkellä pörssiin on ilmoittautunut vasta yksi maalivahti.
-
-
Ottelukalenteri on päivitetty kolmen kierroksen osalta. Tarkoitus on pelata joulun ja muutenkin hallin käytön kannalta hiljaiseen aikaan joitakin pelejä pois. Selvitän miten hallissa on vapaata ja teen jatko-ohjelman heti kun lisätietoa.
-
-
Ensimmäiset pelit pelataan lauantaina 21.9 klo 10:15 alkaen
-
-
Sarjaan ilmoittauminen on päättynyt. Määräaikaan mennessä sarjaan ilmoittautui 16 joukkuetta. Lisää tietoa sarjasta joukkueille tulee heinäkuun puolen välin jälkeen. Nyt vietetään hetki kesälomaa.
-
-
Shadows voitti loppuottelun selkein numeroin 4 - 1